together - or not? 1

1.

 Maanantai-aamuna heräsin herätyskellon raivostuttavaan pirinään. Kello näytti 6:30 enkä aluksi tajunnu miks olin heränny niin aikasin. Mietittyäni tajusin et tänään alkaa MM-kisat iha todella ja että viiden jälkeen alkais meidän tyttöjen kisat. Olin lähtöjärjestyksessä viidenneks viimesenä (tarkistin sen papereista, en todellakaan muistanu sitä ulkoa). Ensimmäisenä kipaisin ottamaan kunnon suihkun ja tekemään aamutoimet minkä jälkeen heitin vaatteet niskaan ja hypin aamiaispöytään. Olin lähes ensimmäinen alhaalla mikä ei haitannut, aamupala oli mukavempi syödä rauhassa. Mun syötyä näin maajoukkuevalmentajan tulevan mua kohti joten vaikka olin jo nousemassa pöydästä jäin istumaan.

"This is only a short thing, you can go pretty soon!" Valmentaja sano samalla hymyillen. Nyökkäsin sille ja se jatko: "I was just thinking that cause you're here first time you can just do your best and take it easy. You don't  have to do it too difficult."

"Haha, I know! I'll take it easy. I promise!" Nauroin. Valmentaja kiitti ja sanoi että voisin nyt mennä. Nousin siis ja kävelin hissille. Hissi meni nopeasti viidenteen kerrokseen missä mun huone sijaitsi. Kipaisin sinne ja heittäydyin hetkeksi sängylle Ipadini kanssa kuunteleen musiikkia ja surffaileen netissä.

 Kuulin koputuksen huoneen ovella.

"Come on!" Huudahdin tulijalle. Oven takana oli Spencer O'Brien ja Mark.

"Ooooh hi, whats up?!" Hyppäsin sängystä ylös.

"We have interview with RedBull," Spencer sanoi ja selitti että tarvitsen sponsori housut, pipon ja lasit, oman takin sekä raahata itseni alas. Markilla ja sillä oli molemmilla jo kamppeet päällä mutta ne lupas oottaa mua hetken. Alas mennessämme Mark sanoi vielä että meillä on nimmareiden jakoa, mutta se ei ollut mulle pakollinen. Aattelin silti mennä, Mark ja Sebastienki olis siellä joten sama se oli mennä aikaa tuhlaamaan. Sebastien Toutant, tutummin Seb Toots oli yks niistä monista huippulautailijoista mitä Kanadasta tuli.
 "Do you like this job?" havahduin haastattelijan kysymykseen. Toki tykkäsin. Oikeastaan olin ihan rakastunut tähän työhön, vaikken kylläkään ottanut lumilautailua työstä. Se oli mulle ainoastaa harrastus, ehkä elämäntapa, ajattelin.
"Ofcourse, I really love!" sanoin haastattelijalle. "It's fun to chill with friends and do your best in the hills," selitin mun vastausta.
 Istuin slopestyle rinteen päälle rakennetussa tilassa Markin vieressä odottamassa omaa vuoroa. Miehet laski vasta meidän jälkeen tosin, mut Mark oli jo saapunu ylös odotteleen. Oli vika kierros kolmesta kierroksesta meneillään. Pian valmentaja tuli käskeen lähtöluukulle. Heitin ylävitoset Markin ja muutaman muun laskijan kans ja lähin rennosti valmentajan perään. Samalla hetkeläl laskemassa oli suomalainen Enni Rukajärvi joka otti tasan 94 pistettä ja meni johtoon yli 20 pisteen erolla edelliseen. Jälellä oli vielä kolme laskijaa mun lisäksi mutta Ennin pisteet oli tosi vaikee ohittaa. Olin sitä lähes 10 pistettä jälessä koska satuin kaatuun viimesen reilin toisella laskulla. Ekalla taas kaaduin toisen ison hypyn yritettyäni Cab 1260* nimistä temppua ja sillon mun pisteet jäi alle kolmenkymmenen.
 Nyt kuitenki oli viimesen laskun aika mun osalta ja slopestylen osalta näissä MM-kisoissa. Laskin ainaki omasta mielestä rennosti ekat pressit ja kaiteet,** sit oli vuorossa kolme isompaa hyppyriä joita bokseiksikin sanotaan.
 Alas päästyä olo oli häkeltyny. Siis ihan tosi hämmästynyt. Kuuntelin suu ammolllaan pisteitä, nostin mun kädet ylös ja kohautin olkapäitä. Mietin kuumeisesti miten tää oli ees mahollista, minä, 17 vuotta, ekaa kertaa aikuisten arvokisoissa. Nauroin ääneen pyöritellen päätä, 93.87 pistettä! Nousin toiseksi ainoastaan 0.13 pisteen erolla suomalaiseen. Vau.
 Säilytin mun toisen sijan loppuun saakka. Edes Spencer ei mennyt edelle. Se jäi kolmanneksi mut silläki meni ihan super hyvin koska sekin pääs yli 90 pisteen. Kun olin menossa takaisin alastulo alueelle, kävelin tosi ajatuksissani varmaan silmät sikkurassa tai jotain.
"Oh sorry!" huudahdin. "I think my eyes were closed or something stupid happened, sorry, sorry!" naurahdin ja jatkoin anteeksipyytelyitäni. Nostin katseeni ja näin Markin. Suuni loksahti auki mutta tarkemmin katsottuani huomasinkin nähneeni väärin, Markhan istui rinteetn ylhäälle rakennetusas odottelu tilassa ja hänen pärstänsä näkyi paraikaan tv-ruuduissa. Katoin poikaa varmaanki turhan pitkään sillä hän nauroin ja sanoi: "It doesn't matter! I am Harry, you must be that amazing snowboarder from Canada!"
"Yup, snowboarder and from Canada mut I don't know am I amazing..." vastasin taas hämilläni.
"I think you are. Everyone here is talking about you!" Harry huudahti ja jatkoi: "I suppose, you have to go?"
"Yes, I think i've to go," sanoin. "It was nice to meet you! Or I might say I bump you..call sometimes if you're bored," jatkoin ja annoin Harrylle käyntikorttini mitä mahtava valmetajani oli teettänyt mulle. Kerrankin niillekki oli käyttöä, ajattelin mielessäni. Jatkoin matkaa samalla typerä hymy naamalla. Poika, tai Harry kuten hän oli sanonut, vaikutti tosi kivalta tyypiltä. Lisäks se oli älyttömän paljo samannäköinen Markin kanssa. Ehkä ne ei slti sukua ollu. Pojan äänessä oli kuulunu selkee brittiaksentti, joten ehkä sen kotimaa oli Englannissa.
 Kun pääsin alastulo alias palkintojenjako alueelle, valokuvaajat piiritti mut. Olin taas kerran hämillään tän päivän aikana mutta sain puristettua hymyn takas kasvoille ja kameroille. Kun mun nimi kuulutettiin vastaanottaan mitali ja palkintokorokkeelle, vedin pipoa syvemmälle päähän ja nappasin aitaa vasten olleen lumilautani mukaaan. Samalla kävelin jännittyneenä kohti korokketia. Kolmannella pallilla jo seisova Spenceer hymyili mulel tosi kannustavasti ja harpoin vikat askeleen iloisesti melkeen ääneen nauraen. Kun vihdoin nousin korokkeelle, nostin kädet ilmaan ja samalla lautanikin tuuletukseksi. Näin isolla screenillä olevan kuvan siirtyvän mäen yläosassa olevaan tilaan missä pojat ootti niiden laskuvuoroja. Hymyilin kun kamera siirtyä Kanadan poikiin, Markiin, Sebastieniin, Maxiin ja muihin jotka näyttivät peukkuja. Mun katse kuitenki siirtyi nopeesti sillä vastaanotin kukkapuskaa ja hopeamitalia. Kun olin saanu metallin kaulaan, nostin katseeni joka samalla kohtas sen pojan - Harryn - katseen kanssa. Pikasesti hymyilin mutta sit käännyin poseeraamaan kuvaajille. Mitalli suussa, ilman, kaikki samalla korokkeella, yksin, Ennin kanssa..sitä jatkuin vielä ainaki viis minuuttia, kunnes meidät ohjattiin pois jotta miehet pääsi alottaan niiden kilpailun.
 Mieleen palas silti kokajan kuva siitä Harrysta. Mikähän sen sukunimi oli ? Sääli etten ehtiny pidempään jutella sen kanssa. Pojassa oli jotain tuttua, en vaan saanut päähän mitä. Lumilautailu piireistä se ei ainakaa ollu. Ehkä se joku päivä soittais mulle ja saisin kuulla siitä enemmän?


*Cab 1260: Temppu jossa tullaan hyppyrille ja pyöritään 1260 astetta heikomman jalan puoleen.
**Kaide/Pressi: Erilaiset kaiteet, lavat, putket joista tehdään pieniä temppuja.